maanantai 23. syyskuuta 2013

Paljon on tapahtunut..


Päivittäminen jäi heti alkuunsa, mutta meidän perhettä kohtasi suuri suru, joten viikko on mennyt omissa oloissa.

Pojat ovat myös viettäneet täysin lepo viikkoa, tai no kyllä mies on ollut kotosalla päivät, joten koirat ovat saaneet vilistää pihalla. Koirista varsinkin Huukosta kyllä huomaa, että se reagoi meidän allapäin olemukseen voimakkaasti. Ruoka on kyllä maistunut hyvin kummallekkin pojalle, mutta Huuko on hieman allapäin. Huuko haahuilee iltaisin sisällä häntä maata viistäen ja korvat päänmyötäisesti, ei suostu lähtemään ulos jos minä en lähde. Äkkiä kun katsoo Huukon olemusta voisi luulla, että kyseessä on hyvinkin iäkäs vanha herra, joka pikkuisen vaivalloisesti jo kävelee, Huukolla tosin sitä ikää on vasta kaksi ja puoli vuotta.. Ihme kyllä kumpikaan koira ei ole vielä seinille kiivennyt vaikka liikunta on ollut nyt todella vähäistä! Mosku ei juurikaan reagoi meidän mielentilaan, paitsi nykyään se haluaa olla aika paljon sylissä. Hyppää ihan itse sohvalle ja käpertyy viereen nukkumaan.






Aikaisempia tapahtumia

Huukon tehotreenit jatkuivat ja tulokset alkoivat näkymään. Huuko reagoi toisiin koiriin haukkumalla ja rähähtelyllä, joten koulutuksessa käytettiin ns. sieppausta eli siepataan oikea käytös. Toisin sanoen kun koira tekee juuri niin kuin minä haluan palkitsen sen hyvin siitä, jos haluttua käytöstä ei tule niin jätän palkitsematta. Tämä toimi aika hyvin Huukon kohdalla ja tarvitaan vielä paljon toistoja, jotta käytös vahvistuu oikeaan suuntaan. Välimatka toiseen koiraan pitää olla todella suuri, jotta ei toivottu käytös tule esiin.


Huuko vain on niin super fiksu göötti, että se ei kehtaa tehdä asioita. Gööteillä kyllä on vissiin perimässä tämä viitseliäisyys, sillä olen muiltakin gööttien omistajilta kuullut samaa, että koira kyllä osaa, mutta se ei vain kehtaa tehdä tyhmiä juttuja.. Huukolta sujuu seuraaminen vallan mainiosti, mutta sitten kun menee hermot se heittäytyy ihan mahdottomaksi, haukku ja tuijottaa :) Tästä varmaan olen sitten joskus palkinnut ja haukkumiskäytös on vahvistunut, sillä pentunahan ja nuorena Huuko ei haukkunut ollenkaan! Kyllä se aina laittaa miettimään, että miksi ihmisen pitää itsensä häpästä kaikilla eri tavoilla, kun Huuko heittäytyy kakaraksi tai  se ei jaksa, Huuko saattaa istua paikoillaan vaikka puoli tuntia ja vain tuijottaa takaisin, että teehän kuule akka ihan ite maahan menosi :) Selittele siinä sitten, että kyllä tämä oikeasti osaa nämä jutut, mutta sitä nyt ei vaan huvita tehdä mitään..

Mosku oli Huukon tehotreenien ajan Sotkamossa hoidossa ja hienosti oli mennyt vieraan ihmisen kanssa! Kerrostalon rappusia ei ollut halunnut mennä, mutta muuten oli pikkupoika tehnyt olonsa kotoisaksi hyppäämällä sohvalle ja pureskelemalla mattoa. Lenkillä oli ollut reipas eikä ollut ihmeissään kaupunki elämästä. Mehän emme Moskun kanssa ole hirveästi käyneet kaupungissa..Yleensähän meidän pojat ovat irti kotona ja käymme jopa posti hakemassa maantienvarresta ihan ilman hihnoja..


Moskulla oli lauantaina 14.9.2013 epävirallinen pentunäyttely Vuokatti Huskyllä ja sehän meni ihan päin mäntyä..Yleensä niin reipas pikkukoira oli kehässä aivan lukossa! Kun tulimme paikalle Msoku oli ihan normaali, mutta pian alkoi jännittyä vaikka tein kaikki hommat ihan normaalisti. Mosku ei halunnut syödä nameja, mikä on suuri ihme sillä yleensä ruoka maistuu liikaakin. Yritin sitten rentouttaa pikkusta kävelemällä ja rauhoittumalla, mutta ei auttanut. Kehään mennessä Mosku ei kuunnellut yhtään vaan veti hihnassa hulluna. Kehässä ei alkanut seisomaan yhtään vaan yritti piiloutua minun taakse..liikkeeseen ei halunnut, vaan piti ihan toden teolla houkutella liikkumaan. Pöydällä seisominen meni hyvin. Tulimme pois kehästä ja siinä sitten omalla paikalla jatkettiin rentoutumista. Lopulta namit alkoi maistumaan ja pikkuinen heräsi transsistaan. Sitten tuli normaali Mosku esille ja voi että minua harmittaa kun en saanut sitä näytettyä kehässä. Mosku liikkuu todella upeasti ja on täydellisessä kontaktissa vieressä! Minun pitää vain itse harjoitella liikkumaan nopeammin sillä tällä pikkukoiralla on sen verran lennokkaat askeleet, että huh huh J Kyllä tästä göötin poikasesta kasvaa näyttely kehien tähti. Tässäkin pentunäyttelyssä tuomari kehui Moskun kulmia ja ulkomuotoa hienoiksi. Näyttely ei mennyt ihan niin putkeen, mutta hyvä mieli jäi kun kerran sain koiran lukon aukaistua ja sain sen hienosti liikkumaan eikä pikkukoiralle jäänyt pelkoa 
paikasta.





Moskun lempi puuhaa on Huukon korvien lutkuttaminen...







Sitten voi vähän halia...












Ja lopuksi nukahtaa isoveljen kainaloon tämän nuollessa naamaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti